Pakastimen sulatus ja inventaario

Tänä talvena on saatu muutamaan otteeseen aikamoisia pakkaskelejä. Yhtenä viikonloppuna käänsin asian hyödyksi ja sulatin itseäni jo pitkään ärsyttäneen pakastimen. Pakastin ei ole suuren suuri, vaan kattaa noin puolet jääkaappiosasta, ja sen käyttö on hankaloitunut valtavasti, kun jäätä on alkanut kertyä. Sulatuksen ajaksi pakasteet saivat mennä parvekkeelle luonnonpakkasen keskelle.

Tämä sulatuskerta erosi aiemmista siten, että poistaessani vanhentuneet jämäpakasteet listasin jäljelle jäävät vihkoon. Kirjasin ruoat yksitellen ja merkitsin niiden viimeisen käyttöpäivän (tai pakastuspäivän, jos kyseessä oli kotiruoka). Jatkossa ei tarvitse penkoa pakastinta ja unohdella mitä sinne on piilotettu, jos pakkaseen sullotut tavarat kirjaa samaan vihkoon ajantasaisesti. Meillä ainakin on perinteisesti ollut vähän huonona tapana unohtaa tavarat pakkaseen kunnes ne ovat käyttökelvottomia. Tämä koskee esimerkiksi lihaa, joka säilyy kelvollisena vain pari kuukautta. Tietenkin myös pakkasesta poistetut ruoat tulee viivata yli listalta ajantasaisesti, jotta hommassa säilyy järki.

Voin siis lämpimästi suositella ajantasaista kirjanpitoa pakastimen sisällöstä, ainakin jos olet samanlainen unohtelija kuin minä. Vihkoa tai paperista listaa kannattaa säilyttää esim. jossain päin keittiötä tai vaikka pakastimen ovessa.

Mistä liiallinen tavara tulee?

Mitä on liiallinen tavara? Se on tavaraa, jonka omistaminen synnyttää useammin ahdistusta kuin iloa. Se on joka paikasta pursuilevaa liiallisuutta, jota ilmankin pärjäisi enemmän kuin hyvin. Se on määrittelemätöntä, lajittelematonta ja epämääräistä. Liiallinen tavara on usein roinaa, jota kuvaa aika hyvin englanninkielinen sana clutter. Sitä voisi kaiketi kutsua myös nimillä sälä, tilpehööri ja kama. Kaikki nuo viittaavat arvottomuuteen. Roinan sekaan on toki voinut piiloutua ilahduttavia, arvokkaita ja hienojakin tavaroita, mutta roinan seassa ne menettävät arvokkuutensa ja erityislaatuisuutensa. Seassa on usein myös täysin asianmukaisia esineitä, jotka vaan ovat joutuneet kodittomiksi ja seilaavat ymmällään ympäri kotia.

Mistä tavaraylimäärä syntyy? Tietenkin valtaosa on itse ostettua tavaraa. Näin on minunkin kotonani. Kuten aiemmassa postauksessa totesin, ei tarvitse olla kovinkaan kummoinen shoppailija yltääkseen liialliseen tavaramäärään, jos tavaraa ei mene toiseen suuntaan. Tarpeettomia tavaroita varmaan jokainen meistä on joskus ostanut, mutta kaikkein tarpeettomimmat tulevat koteihin usein ilmaiseksi. Kaikenlaiset tarpeellisten ostosten tarpeettomat kylkiäiset valtaavat kaapit ja nurkat ja ne tulee otettua vastaan vain, koska ilmaiseksi saatu tavara on muka ihan kuin rahaa saisi. Olen vuosien varrella sortunut ilmaisiin liian monta kertaa, mutta onneksi tämä virta on jo varsin tyrehtynyt nykyisellään. 

Saatua tavaraa ovat myös tarpeettomat lahjat ja peritty tavara. Itselleni on kertynyt ahdistavassa mittakaavassa äitini lahjoittamia tavaroita, joilla ei ole usein juuri mitään käyttöä. Äitini on kirppishai, joka kiertelee todella paljon kirpputoreilla ja löytää sieltä usein minulle jotain, joka on hänen mielestään nättiä. Tavarasta on hyvin vaikea kieltäytyä silloin, kun sen antaja kuljettaa sitä julkisilla liikennevälineillä satojen kilometrien matkan tuodakseen sen vierailunsa aikana minulle. Meillä on esineiden ja vaatteiden suhteen hyvin erilainen maku, joten monesti hänen mielestään ihanat vaatteet tai tavarat ovat sellaisia, joita en itse ostaisi milloinkaan. Hänen omassa kodissaan on varsin vähän tavaraa, joten hän itse mitä ilmeisimmin pystyy hyvin luopumaan tavaroistaan. Jostain syystä itseni on aina ollut valtavan vaikeaa laittaa epämieluinen lahjaksi saatu esine kiertoon. Jonkinlainen velvollisuudentunto ja kunnioitus lahjan antajaa kohtaan estävät minua. Tajuan itsekin tämän ajattelutavan typeryyden, ja tämä onkin yksi niistä asioista, jossa pyrin itseäni edelleen koulimaan. Perittyjä tavaroita minulla on todella vähän. Monilla kuitenkin voi olla se tilanne, että (tarpeettomat) perintötavarat uhkaavat muodostaa suurimman osan koko talouden tavarapaljoudesta. Tietyillä asioilla on mittaamaton tunnearvo, mutta tällaisissa tapauksissa uskoisin, että aivan kaikki nämä tavarat eivät kuulu siihen kategoriaan.

Muutoin tarpeellisten tavaroiden seassa voi tietenkin olla myös rikkinäistä tavaraa, jonka säästäminen yleensä johtuu joko laiskuudesta tai itsepetoksesta. Tavaralle ei joko ole viitsitty tehdä mitään tai sitten sitä uskottelee itselleen, että sen vielä korjaa tai korjauttaa. Tähän olen itse syyllistynyt monesti. Tälläkin hetkellä makuutan kahta tai kolmea housuparia, joissa on rikkinäinen vetoketju. Mahdanko ihan oikeasti koskaan niitä korjauttaa? Rikkinäisten kodinkoneiden suhteen olen ollut jo jonkin aikaa kiitettävästi ruodussa ja niitä on toimitettu elektroniikkakierrätykseen aina tarpeen vaatiessa. 

Yksi hankala tavararyhmä on "tuplat". Tavanomaisin syy taitaa olla se, että kaksi aikuista ihmistä muuttaa yhteen, ja molemmilla on jo arjessa tarvittavat tavarat. Näin ollen monia tavaroita sitten on tuplamäärät. Tätä ongelmaa esiintyy omassa taloudessani edelleen. Emme ole mieheni kanssa kyenneet karsimaan astioita ja aterimia, vaan elämme mahtavan kirjavan ja eriparisen astiaston ja keittiövälineistön kanssa. Ehkä vielä joskus tämän kanssa päästään eteenpäin.

Olkoon tämä nyt alustava postaus tästä aiheesta. Palaan asiaan vielä uudemman kerran ja erittelen tarkemmin mitkä tavarat ja tavararyhmät itse koen ongelmallisiksi tavarapaljouden ja/tai kodin yleisen järjestyksen ja viihtyvyyden kannalta.

Operaatio Parveke

Yksi ahdistava runsaudensarvi taloudessamme on mahtavan laaja ruukkukokoelmani. Olen valitettavasti koonnut lähes koko komeuden parvekkeelle. Ruukkuja on lojunut siellä ja täällä kuten muutakin kamaa ja parvekkeen yleisvaikutelma on ollut sekava, sotkuinen ja ahdas. Viime vuonna ostamani mukavan kevyt ja ilmava sinkkihyllykkökin on pinottu täyteen erilaisia ruukkuja. En ole laskenut niitä mutta kyllä niitä varmaan sata on...

Jaa että mistä nuo kaikki ruukut ovat päätyneet minulle? Vähitellen vuosien varrella, kuuluu se yksinkertainen vastaus. Olen vaihtelevasti harrastanut huone- ja parvekekasvien kasvatusta jo vuosia ja touhua on leimannut se, että joinakin vuosina olen tyytynyt muutamaan kukkaseen ja toisinaan on sitten löytynyt todellinen viidakko niin sisältä kuin parvekkeeltakin. Viidakkovaiheessa on tietenkin tarvittu paljon ruukkuja, joita on hankittu aina tarpeeseen. Välillä kasvit tarvitsevat enemmän tilaa laajentuneille juurilleen ja jos vapaana ei ole ollut sopivan kokoisia ruukkuja, on aina silloin tällöin pitänyt ostaa uusia. Ikävä kyllä olen myös aina satsannut kauniisiin ja mukavan värisiin ruukkuihin. Ikäväksi jutun tekee se, että eihän kauniita ja sointuvia ruukkuja ole poiskaan raaskinut heittää. Ruukkuja on siis aikojen myötä kertynyt aivan liikaa. 

Tänään tartuin toimeen ja päätin pistää parvekkeen ruukkuineen viimein kuntoon, kun ilmakin alkaa olla mukavan kesäinen ja parvekkeelle olisi kiva mahtua itsekin viihtymään vaikkapa kahvikupposen kera. Parvekeoperaatio piti sisällään seuraavat toimet:

1) Parvekkeen maton tamppaaminen ja kalusteiden raahaaminen sisälle pois tieltä.

2) Viime kesäisten kukkamultien ja kuivuneiden köynnösten poistaminen. Irtotavaran arvioiminen ja sijoittaminen. Valtaosa sijoittui roskikseen kuten 3 kpl umpilikaisia ja röhnäisiä muoviämpäreitä. Oma lukunsa oli parvekkeelle tekstiilituholaisilta "turvaan" tuodut vaatteet, joista myös nyt hävitin osan ja säästettävät pakkasin jätesäkkiin aikomuksena saunottaa varmuuden vuoksi koko pino sitten kun sopiva lainasauna löytyy. Säästämäni vaatteet vaikuttivat ötökättömiltä, mutta niistähän ei koskaan voi tietää varmuudella, joten ne päätyvät saunaan ja sieltä suoraan muovilaatikoihin tai vakuumipakkauksiin. Postaan myöhemmin erikseen koko ötökkäshow'sta ja sen taustoista ja vaikutuksista, joista osa yllättäen on ollut selkiyttämisprojektini kannalta jopa positiivisia.

3) Uusien parvekekukkien istutus sopiviin ruukkuihin. Lisäksi ruukkujen valitseminen vielä muutamille yrteille, jotka ajattelin laiskuuttani ostaa ruokakaupan vihannesosastolta ruukuissa ja istuttaa ne vaan kasvamaan omalle parvekkeelle.

4) Ruukkujen läpikäynti (jonkinlaisen tuskastumisen ja kärsimättömyyden vallassa). Niitä vaan oli niin liikaa. Arvioin ruukut yksi kerrallaan. Monista pienikokoisista päätin oikopäätä luopua, sillä niitä tarvitaan äärimmäisen harvoin. Päätin luopua myös rumista ja homehtuneista sekä kaikista pinnoittamattomista perussaviruukuista. Jälkimmäiset eivät oikeasti toimi, sillä eteläikkunat ja eteläparveke ovat niin kuumia, että aavikon kaktuksetkin kuolevat kuivuuteen, jos ne laittaa saviruukkuun. Veden saa pysymään vain sellaisissa ruukuissa, jotka eivät ime kosteutta itseensä. Luovuin myös noin kymmenestä aivan kauniista ja hyväkuntoisesta ruukusta, jotka eivät ehkä värinsä tai kokonsa suhteen tuntuneet kaikkein rakkaimmilta tai tarpeellisimmilta. 

Ne ruukut, jotka päätin vielä säästää, mutta joita juuri nyt en tarvitse, päätyivät kellariin ja mahtuivat yhteen isoon Citymarketin kestokassiin.

5) Lattian ja pintojen pesu. Hirvittävän työlästä. Ohuenhienoa multaa ja katupölyä oli kaikkialla ja todella paljon. 

6) Lopuksi viimeistely eli maton ja kalusteiden (pieni taittopöytä+ kaksi taittotuolia) asettelu parvekkeelle. Vaihdoin myös hieman järjestystä muutenkin aiemmasta poikkeavaksi. Tuikkutilpehööra jäi niille sijoilleen. Pistän mietintään tarvitsenko ihan noita kaikkia roikkuvia.

Lopputulos näyttää tältä:

Paprika ja tomaatti tulivat istutettua, valitut ruukut jäävät odottamaan yrttejä ja köynnökset pääsevät kerrankin ajoissa kasvuun, joten ehtivät tänä kesänä ehkä kukkimaankin:

Huomioita: Parvekkeen koko tuntui kaksinkertaistuvan, osaksi kalusteiden ja kukkatasojen uudelleensijoittamisen kautta ja suurimmaksi osaksi tavaramäärän radikaalin vähentämisen takia. Palkinto odottaa huomenaamulla, kun aamukahvin saa juoda perheen kanssa viihtyisässä ja puhtaassa parvekekeitaassa. Yllättävää projektissa oli, että irtosälää oli jopa yllättävän vähän ruukkuja ja vaatteita lukuunottamatta. Muistelin sitä olleen enemmän, mutta iloiseksi yllätykseksi muistiini palautui nyt, että olinkin raivannut suurimman osan irtoroinasta pois jo viime syksynä. 

Kokemukseni mukaan erinäisten tilojen siistiytymisessä ja tavaramäärän vähenemisessä tarvitaan usein pari kierrosta ja useampiakin vaiheita, kun homma etenee vähitellen kohti parempaa. Kaipa se on osa psyykkistä prosessia, jossa on hiljalleen yhä valmiimpi luopumaan liiasta ja toisaalta myös alkaa vähitellen huomaamaan selkeämmin sen, mikä on tarpeellista ja mikä ei. Joskus tähän liittyy ahaa-elämyksiä, jolloin oivaltaa tilan käytön suhteen uusia mahdollisuuksia ja pääsee paremmin irti vanhoista epäkäytännöllisistä tavoista ja tottumuksista.

Yhdestä asiasta minulle tuli tosi paha mieli. Heitin huonokuntoiset ruukut suoraan roskikseen, mutta kauniit, hyväkuntoiset ja kaikin puolin käyttökelpoiset asetin taloyhtiömme roskakatokseen roskiksen viereen esille, jos joku sattuisi tarvitsemaan hyväkuntoisia nättejä ruukkuja, joita minä vaan en satu enää tarvitsemaan. Pari tuntia myöhemmin vein taas roskia, ja huomasin ruukkujen kadonneen. Ilahduin ensin, mutta päätin kurkata kaatopaikkajäteastiaan varovasti pahaa aavistellen, ja valitettavasti aavistukseni osui oikeaan. Joku idiootti oli heittänyt kaikki hyväkuntoiset ruukut jäteastiaan ja ilmeisesti niin voimalla (ja raivolla?) että jokaisesta oli vähintäänkin lohjennut pala. Tämä teki minut hyvin surulliseksi ja samalla hämmentyneeksi. Miksi muutama ruukku ärsytti jotakuta niin valtavasti, että ne piti välittömästi ilmestymisensä jälkeen singota roskikseen. Luuliko joku että laiskuuttani asettelen ne sievästi roska-astian viereen kun en jaksa niitä sinne asti heittää? Harmittaa vietävästi, että kauniit rakkaat ruukkuni rikottiin turhan takia ennen kuin ihmiset olivat ehtineet niitä edes näkemään. Joku ihminen olisi voinut saada itselleen ilmaiseksi ja helpolla tarvitsemansa käyttöesineen, mutta jonkun ikävän ihmisen mielestä hyväkuntoisen ja käyttökelpoisen tavaran on parempi maata rikottuna kaatopaikalla. *huokaus*

Täydellinen Kalenteri haussa

Järjestyksen ihmiset käyttävät tehokkaasti kalenteria. Jos sattuu olemaan ei-niin-järjestelmällinen ihminen, olisi vielä suurempi syy käyttää tehokkaasti kalenteria, koska epäsystemaattista toimintaansa ja hyvää, mutta lyhyttä muistiaan voi paikkailla hyvällä kalenterinkäytöllä. Olen jo vuosikausia metsästänyt täydellistä kalenteria. Niin paljon kuin erilaisia kalentereita myydäänkin niin todella harvat niistä tuntuvat sopivan itselleni. Olen saanut sen käsityksen, että useimmat ihmiset löytävät kalenterin helposti ja käyttävät sitä mielellään. Minä sen sijaan olen kokeillut vuosien varrella monia erilaisia kalentereita ja aina jotain tuntuu puuttuvan ja se on useimmiten johtanut kalenterin vajaakäyttöön ja siihen, etteivät menot ja tehtävät pysy oikein hanskassa. Olen kuitenkin vuosi sitten löytänyt sen melkein täydellisen kalenterin tai sellaisen jota voin hyvillä mielin käyttää. Se kalenteri on suunnattu opettajille opetustoimintaan. Minä en siis ole ammatiltani opettaja, mutta jostain syystä tämä kalenteri kuitenkin toimii paremmin kuin mikään muu aikaisemmin. Tässäpä otos kalenterin viikkoaukeamasta.

Aukeaman yläosassa on se varsinainen kalenteriosa eli se johon on tarkoitus laittaa tiettyyn kellonaikaan sidotut tekemiset, tapaamiset ja menemiset. Punainen viiva erottaa sen alemmasta osiosta, jossa on tilaa kuudelle eri tehtävälle tai muistettavalle asialle. Lopuksi on vielä alin osio, jossa on kolme "lokeroa" päivää kohden muistiinpanoja varten. Kalenterin oikeassa reunassa on vielä erillinen muistiinpanosarake. Lisäksi kalenterissa on oivallinen kuukausinäkymä erillisenä:

Siinä näkyy neljä viikkoa kerrallaan ja jokaisen viikon kohdalla näkyvät myös päivät niin, että niihin voi lisätä lyhyen kommentin ja jokaisen viikon kohdalla on tilaa viidelle eri muistiinpanolle. Siis vähän samalla periaatteela kuin tuossa ylläolevassa viikkonäkymässä. Kalenterissa on kaksi kirjanmerkkinarua, joista toisen voi laittaa kuukausinäkymän kohdalla ja toisen viikkonäkymän kohdalle. Rehellisyyden nimissä en ole käyttänyt juurikaan kuukausinäkymää, mutta joka tapauksessa se on minusta tässä parempi ja käytettävämpi kuin mitä ne yleensä ovat.

Minun kalenterinkäytössäni on keskeistä se, että kelloon sidottuja menoja ei ole valtavan paljon, useimmiten enintään muutama yhtä viikkoa kohti. Siksi kellotetun kalenteriosion ei tarvitse olla kovin suuri. Se, mitä enimmäkseen tarvitsen, on juuri tila kunakin päivänä muistettaville asioille ja tehtäville. Kirjaan tänne kauppalistoja, erilaisia tehtäviä joiden suorittamisella ei ole tiettyä kellonaikaa, muistutuksia itselleni jne. Yleisiä asioita, jotka kuluvalla viikolla on muistettava tai hoidetta kirjaan oikean laidan yleisosioon. Alalaidan osiota olen alkanut käyttää päiväkirjamaisena muistinavustajana. Käteväksi olen havainnut kirjata sinne maksetut laskut (esim. maksettu: puhelinlasku 29,80 €). Näin maksupäivä on helposti tarkistettavissa myöhemmin. Aiemmin säästin laskut isossa mapissa, jonne kirjasin maksupäivän. Nyt olen heittänyt maksettujen laskujen paperiversiot surutta pois ja kirjannut maksut kalenteriin. Lisäksi kirjaan sinne kaikkea mukavaa muistiin kuten esim. lapselle tulleet uudet hampaat. Kalenterin takakannen sisäpuolella on myös tasku, jonne olen sijoittanut mm. postimerkkejä ja jotain ajankohtaisia lippulappuja ja papereita. Tämä kalenteri on lisäksi kooltaan luokkaa A5 eli riittävän pieni minulle. Itse asiassa varsin sopivan kokoinen, sillä tilaa on riittävästi (minusta ei ole tuhertamaan pienellä kurinalaisella käsialalla ahtaaseen minikalenteriin), mutta koon puolesta sitä on helppo kantaa mukana. Kuljen aina tilavan laukun kanssa johon se mahtuu. Parasta tässä kalenterissa on se, että sitä todella on tullut käytettyä. Liian usein kalenteri on jäänyt pyörimään nurkkiin lähes käyttämättömänä, kun ei ole tuntunut käytännölliseltä ja helpolta käyttää sitä arjessa. 

Esittelen vielä niitä syitä miksi tämäkään kalenteri ei ole aivan täydellinen minulle. Viikkonäkymän osalta on kurjaa, että lauantai ja sunnuntai ovat torsoja eli niissä on vain typistetty kelloon sidottu osio eikä tehtävälistaa lainkaan. Ehkä voisin tinkiä viikonlopun alla olevasta yleissarakkeesta ja valloittaa sen viikonlopun muistettavia asioita varten? Toinen puutos on se, että koska kalenteri on suunniteltu koulupäiville, viimeinen viikko-osio päättyy sunnuntaina 10.6. Uusi vuosikalenteri alkaa sitten vasta 1.8. eli kesä kuluisi ilman hienoja viikko-osioita. Harmillista. Kolmantena puutteena voisi pitää sitä, että koska kalenteri on tarkoitettu ihan tiettyä tarkoitusta eli opetusta varten, se heijastuu muistiinpano-osaan. En tosin ole kokenut tätä niin häiritseväksi kuin voisi luulla.

Tämä ei ole mikään mainospuhe opettajan kalenterin yleisestä erinomaisuudesta, vaan kertomus siitä miten vaikeaa minun on löytää itselleni sopivaa kalenteria. En usko, että nuo itselleni sopivat edellä esittelemäni opettajan kalenterin hyveet olisivat ainutlaatuisesti koettuja ja vain minun arvostamiani ominaisuuksia. Siksi ihmettelenkin, että miksi ei ole olemassa samanlaisilla ominaisuuksilla varustettua "yleiskalenteria" vai enkö vain ole vielä törmännyt sellaiseen? Ehkä pitäisi laajentaa etsintää peruskirjakauppojen ulkopuolelle ja ehkä jopa ulkomaisiin verkkokauppoihin. Toivottavasti löytäisin vielä sen Täydellisen Kalenterin, mutta siihen asti pärjäilen kyllä nykyisen ihan hyvän kalenterini kanssa. 

Ajan ja elämän hallinnasta

Ajanhallinnasta ja ajan kesyttämisestä puhutaan paljon. Aikaa ei kuitenkaan voi hallita ja ajan hahmottaminen taltutettavana luonnonvoimana on jossain määrin katseen kääntämistä pois itsestä ja omasta vastuusta. Aikaa ei voi hallita. Voimme hallita ainoastaan omia tekemisiämme ja valintojamme emmekä aina niitäkään. Omia valintojamme rajoittavat oman itsemme lisäksi toiset ihmiset (esimies, puoliso, perhe, ystävät, vuokranantaja tms) ja ihmisten luomat organisaatiot (verottaja, työnantaja, pankki ym), eivät aika.

Myös ajan kulumisesta puhutaan. Vuodet kuluvat. Eivät ne kulu. Aika ei häviä minnekään, se vain puksuttaa eteenpäin. Se ei kulu eikä sitä tule lisää. Me ihmiset kulumme ja maailma muuttuu, ei aika, sillä sitä riittää vaikka me ihmiset jätämme tämän maailman jokainen kerrallaan.

Hallintakin on illuusio. Kukaan ei pysty hallitsemaan elämäänsä täysin. Kaikenlaiset elämän realiteetit tulevat nopeasti vastaan. Moniin niistä ei itse pysty vaikuttamaan ja toisinaan nekin asiat, joihin meillä periaatteessa olisi vaikutusmahdollisuuksia, eivät mene parhaalla mahdollisella tavalla.

Minusta tämä ei ole kuitenkaan ole syy synkistellä, vaan luopua liiallisesta hallinnantarpeesta. Tämä saattaa kuulostaa ristiriitaiselta, sillä pyrinhän itsekin pois kaaoksesta kohti järjestäytynyttä ja hallitumpaa arkea. Elämän ja arjen hallintaa ei vain pitäisi ajatella itsetarkoituksena eikä mahdollisen suurena hallinnan pyrkimyksenä. Hallintaa voisi ajatella enemmänkin työkalupakkina, joka helpottaa luovimista arjen haasteiden seassa. Epäonnistumisia ja pettymyksiä tulee vastaan kaikille, ja hyvää elämän ja arjen hallintaa onkin olla tuhlaamatta aikaa yrityksiin varmistella ja kontrolloida kaikkea.

Hyvä hallinta on perusasioista huolehtimista niin, ettei elämä muutu liian stressaavaksi toisaikaisista syistä. Se on myös olennaiseen keskittymistä sekä kohtuuden ja rajojen ymmärtämistä. Hyvä hallinta on itsensä suojelemista liialta. Se on sitä, että osaa järjestää itselleen aikaa elää. Jos yrittää hallita kaikkea, huomaa pian menettäneensä kontrollin omasta itsestään. Muistelen psykoterapeutti Katriina Järvisen jossain haastattelussa kertoneen naisten pyrkivän kontrolloimaan aina vain enemmän kaikkea ja haalimaan valtavasti asioita elämäänsä. Ulkonäön pitää olla tiptop, urakehitykseen on panostettava täysillä ja vielä lapset pitäisi hoitaa kuin paras malliäiti. Lopulta tulee romahdus ja uupumus ja terapia. Hän kummasteli miksi aikuiset eivät osaa asettaa rajoja itselleen, vaikka vaativat niitä omilta lapsiltaankin.

Liiallinen hallinnan pyrkimys voi siis romuttaa elämänhallinnan kokonaan. Nautinto katoaa ja suorituksia ahmitaan päivästä toiseen. On outoa, että meillä ihmisillä on niin valtava kiire, vaikka meillä on käytettävissä olevaa aikaa enemmän kuin koskaan historiassa. Pystymme muutamassa tunnissa taittamaan sellaisia matkoja, joihin ennen kului jopa kuukausia ja saamme viestimme perille välittömästi viikkojen odottelujen sijasta. Saamme lyhyessä ajassa tehtyä enemmän asioita kuin esivanhempamme koko elämänsä aikana. Miksi se ei vieläkään ole tarpeeksi? Hyvää hallintaa on se, että arvostaa sitä mitä on käsillä kullakin hetkellä eikä ole jo matkalla kohti seuraavaa. Hyvää hallintaa on se, että ymmärtää ettei aikaa ja elämää voi hallita. Tekojaan ja valintojaan voi hallita vain sen verran, että tekee elämänsä mielekkääksi ilman, että hallinnasta tulee päämäärä ja itsetarkoitus.

Pari sanaa kiireestä sekä heräteostostelusta

Kevät etenee kohisten ja tuntuu, että nyt vasta olen havahtunut siihen, että linnut laulavat ja kasvillisuus on herännyt. Niin etenenevän kevään ihastelu kuin kevätraivaus ja simppelin elämän opettelu ovat olleet pahasti koetuksella osapuilleen viimeisen viikon ajan, mutta näitä aikoja tulee meille kaikille. Isoja kiireitä ja ”tulipalojen sammutuksia”, mutta nyt vaativimmat hommat ovat ohitse. Mietiskelin tänään kun säntäilin hermostuneena pää kolmantena jalkana, että tämänkin viikon pääkiireet ovat olleet sinänsä mielekkäitä ja tarpeellisia eikä niiden ajankohtaan ole voinut juuri vaikuttaa itse, mutta jäljelle jäävä palikka stressiyhtälöstä – juuri se johon voisi vaikuttaa  – on yksinkertaisempi ja selkeämpi koti.

Kiireessä olisi niin kovin paljon miellyttävämpää toimia selkeässä ja kaaoksettomassa kodissa, jossa tavarat ovat omilla paikoillaan ja löytyvät heti. Ja lisäksi olisi mukavampaa keskittyä täysillä hoidettaviin, kiireellisiin asioihin ilman että mieleen hiipii salavihkaa ajatus siitä, että voi kun nyt mieluummin siivoaisin ja tekisin tuon ja tämän keskeneräisen homman täällä. Ja kun kiireet ja urakka olisivat ohi, niin eikö vaan olisikin erinomaista ansaitusti rentoutua siistissä kodissa tai edes vain helpon pikasiistimisen jälkeen?

Kaikki erinomaisesti kuitenkin tällä erää. Paljon työtä lyhyessä ajassa vaativat asiat tulivat hoidetuksi ajallaan, univelkaa syntyi ja stressikäyrä pääsi nousemaan, mutta kyllä tämä tästä! Olen jopa aika ylpeä itsestäni, kun en sekoillut yhtään enkä edes hukannut mitään. Tai itse asiassa hukkasin tänään takkini. Se vain katosi jossain matkan varrella yliopistolla kulkiessani, mutta omia jälkiäni seuraten löysin sen vessan naulakosta. Kaikkiaan meni yli puoli tuntia, että havahduin siihen, että takki ei ole enää mukanani. Kuitenkaan mitään vahinkoa ei tapahtunut, joten mitäpä tuosta. Kaiken touhun lomassa ehdin silti vähän Hullujen Päivien innoittamana pohdiskellakin, muun muassa kulutuskulttuuria.

En ole varsinaisesti shoppailija-tyyppiä, mutta tunnistan toki sen mielihyvän tunteen, joka syntyy tarpeen syntymisestä ja sen tyydyttämisestä eli tavaran haluamisesta ja sen ostamisesta. Oma talous on onneksi niin ahtaalla, että pidättäydyn entistä enemmän haahuilemasta ostosparatiiseissa, ettei jäisi pahaa mieltä joko siitä, että jotain kivaa jää saamatta tai sitten siitä, että sen kivan ostaa ja siksi tulee elettyä yli varojen. Todennäköinen seuraus olisi tuo ensimmäinen eli jää vain surettamaan, että joku tarpeellinen, kiva tai kaunis jäi kauppaan varojen puutteessa. En ole koskaan tykännyt ikkunaostoksista. Miksi mennä kiusaamaan itseään, jos ei ole mahdollisuutta ostaa? Pidän sitä vain yksinkertaisesti ajanhaaskauksena ja keksin mieluummin parempaa tekemistä, mutta ymmärrän toki, että joku muu voi saada paljonkin inspiraatiota ja hyvää mieltä esimerkiksi vaatekaupassa kuljeskelusta ja vaatteiden katselusta, vaikkei mitään ostaisikaan.

Yksi poikkeus minullakin on: Kirjakaupat. Niissä kuljeskelen mielelläni, vaikken mitään ostaisikaan ja siitä jää hyvä mieli. Valtaosa heräteostoistani, joita teen harvoin ja en kovin kallishintaisesti, tarttuu mukaan juuri kirjakaupoista. Paperiosastot ovat suosikkipaikkojani, ja kyllä kirjatkin ihan mukavia ovat katsella ja selailla. Kirjat ja paperitarvikkeet ovat jotain sellaista, mitä minulla on kotonani aivan todella liikaa. Tavaratalojen sisustus- ja astiaosastoja joskus myös koluan, mutta yleensä takana on aito tarve hankkia jotain tiettyä eikä heräteostostelu. Vaateostoksien tekemistä inhoan ja käyn etsimässä vaatteita vain äärimmäisen hädän edessä (ja siltikin minulla on liikaa myös vaatteita!)

Mietin, että nykyään asunnot ovat aivan varmasti enemmän epäjärjestyksessä kuin aikaa ennen laajamittaista kulutuskulttuuria, sillä keskimäärin ihmiset ostavat valtavasti tavaraa elämänsä aikana. Itsellenikin on kertynyt aivan ihmeen paljon tavaraa vuosikymmenien varrella siitä huolimatta, että en erityisesti harrasta shoppailua. Kaikki ei tietenkään ole itse ostettua, mutta valtaosa kuitenkin on. Miten ne ihmiset, jotka shoppailevat ja tekevät heräteostoja jatkuvasti pitävät kotinsa ja tavaransa järjestyksessä? Ihmettelen kovasti. Homma vaatii varmasti raakaa luontoa niin, että tavara kiertää talosta ulos samalla vauhdilla kun toisesta päästä tulee sisään. Oma syntini on aina ollut se, että raaskin huonosti heittää tavaraa pois. Antaminen on minulle suhteellisen helppoa kunhan vaan löytyy ihminen, joka tarvitsee kyseistä tavaraa ja arvostaa tai ilahtuu sen saadessaan. Roskiin heittäminen vaatii minulta osapuilleen sen, että tavara on täysin raunioina ja kelvoton. Jos kukaan ikinä voisi sitä käyttää tai tarvita, ei se kuulu roskikseen. Hieman olen lieventänyt väkisin asennettani ja saanut monenlaista rajatapaukseksi laskettavaa poistettua. Kirjoitan myöhemmin vielä lisää pohdintoja erilaisista syistä sille, että meille ihmisille kertyy tavaraa. Tällä erää riittäköön tämä. Yksinkertaista (ja lämpimämpää) kevättä kaikille, jotka blogiini sattuvat eksymään!

Autopilotti

Yksi rasittavimmista ominaisuuksistani on se, että ns. autopilotti-toiminto menee itsestään päälle valitettavan usein. Tämä tarkoittaa sitä, että teen asioita niitä edes tiedostamatta. Ajelen kotioloissa automaattiohjauksessa ja kadotan muutamassa sekunnissa helposti lähes kaiken mikä ei ole minussa kiinni. Kaipa tätä voisi kutsua myös hajamielisyydeksi. Saatan vaikkapa suunnitella kirjoittavani jotain muistilistaa kynällä ja päätän käydä ensin vessassa. Tultuani takaisin istun takaisin sohvalle hölmistyneenä. Kynä on kadonnut. Sitten etsin sitä kissojen ja koirien kanssa ja se löytyy jostain matkan varrelta olohuoneen ja vessan väliseltä alueelta.

Aamulla ryhdyin pukeutumaan. Otin sukat kaapista ja totesin, että etsinkin ensin paidan päälleni. Saatoin myös käydä eteisessä hakemassa jotain tai tekemässä jotain. Kun sain paidan ulos kaapista ja ylleni, sukat olivat jo kadonneet ja niiden etsimiseen meni monta minuuttia. Ne löytyivät eteisestä. Ongelmaa kärjistävät tavarapaljous ja kamakasat, jotka häiritsevät ainakin minua näkemästä mitä yksittäisiä tavaroita johonkin röykkiöön sisältyy. Joskus etsin pitkään jotain tavaraa enkä vain näe sitä vaikka se on näkyvillä. Aistit turtuvat liian moniin ärsykkeisiin. (Ainakin minun epäjärjestelmälliset aistini.) Ei meillä aina loju kamakasoja, mutta harmillisen usein kuitenkin. Ja aika usein tulee irrallaan lojuvat tavarat koottua kiireessä pinoksi tarkempaa järjestelyä odottamaan vaikka jonkin tason päälle, mikä ei lopulta ainakaan helpota tavarapaljouden synnyttämää hahmottamisongelmaa.

Autopilottia pystyy vastustamaan vain jos keskittyy todella ankarasti siihen mitä tekee, mikä tietysti on aika kuluttavaa. Keskittyy tietoisesti siihen, että nyt minä lasken tämän kynän tähän ja nyt minä painan mieleeni, että se on tässä. Usein toiminkin näin, jos on jotain erittäin tärkeää muistettavaa työn alla ja pitää vaikkapa muistaa ottaa jotain tärkeää mukaansa. Koen ongelmalliseksi myös kotoa lähdöt, jolloin pitää muistaa useita eri asioita. Sillä aikaa kun haen palautuspullokassin ehdin hukata tai unohtaa lapsen tavarakassin tai roskiksen tai oman kassini. Nykyään olen hoitanut asian niin, että sitä mukaan kun otan käsiini jonkin tavaran tai yleensä kokonaisen nyssäkän, joka on otettava mukaan, laitan sen heti ulko-ovea vasten ja jopa ulko-oven taakse odottamaan. Kasattuani kaikki tavarat yhteen ja näkyville, en ehdi unohtamaan mitään ja olen valmis lähtemään matkaan ilman, että on palattava uudestaan hakemaan jotain. 

Lääkkeeksi määräisin tähän kotiympäristön, josta tavaraa on karsittu isolla kädellä ja jossa kaikella on oma paikkansa. Suurin syy meillä lojuvaan tavaraan on tavaroiden määrän ohella näiden esineiden kodittomuus eli niillä ei ole määrättyä ja loogista paikkaa. Ympäristön harmonisointi ja kiireen ja äkkitilanteiden välttäminen toimimalla ajoissa tuovat oletettavasti riittävästi apua tähän.